Sivut

17. tammikuuta 2015

Vuoden ensimmäinen (kuulumisia ja kuvia)

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille! Vuosi vierähti aivan todella nopeasti yritän kirjoitella siitä tiivistelmän, jos jossain välissä aikaa. Tavoitteet kirjoitan kuitenkin postauksen loppuun. 
Taiga oli Tuiskun luona kyläilemässä vuoden vaihteessa. Astutus ei onnistunut mutta seuraavista juoksuista vielä uusi yritys, eli pentuhaaveet siirtyvät kesälle.
Käytiin Niinan kanssa eräs päivä Repovedellä ja koirat pääsivät juoksemaan jäälle. Päivä oli ihan tosi kylmä ja pakkasta oli rapiat 15 astetta, mutta koirat eivät paljon välittäneet.  



Tavoitteet vuodelle 2015: 
- pennut
- ALOn korkkaus (jos tänä vuonna onnistuisi)
- vaellusreissu
- agility
- ainakin yhdet näyttelyt
- silmätarkin uusiminen
 - tehdä kaikkea kivaa!

Postauilu saattaa jäädä joksikin aikaa tauolle, jos ei tule mitään tähdellistä kerrottavaa. Toivotetaan kuitenkin vielä kaikille oikein mukavaa alkanutta vuotta. :)