Sivut

11. kesäkuuta 2016

Tuoksuu ihan kesälomalta

Varoitus kuvien määrästä! Sinne se kiireinen kevät meni ja kesäloma alkoi tai no koulun osalta mutta töiden osalta ei. Perus arkea ollaan vietetty, johon on kuulunut koirakavereita, lenkkeilyä ja Repovesi reissuja muutama.
Keväällä käytiin muutamassa näyttelyissä. Maaliskuussa Kotkan erkkarista Taigalle tulokseksi VAL ERI4 SA 12 hienon nartun seasta ihmettelin, että neiti sijottui kun turkki ei pentujen jälkeen ole ollut mitään parasta laatuaan.. Ja Lahti KV tuloksena VAL ERI3 SA, tuomarin sanoin turkki ei parhaimmillaan.

Me ollaan käyty montulla riehumassa aika useasti nyt alkukesästä. Saatiin myös uusi koirakaveri kun tähän kylälle muutti huskyn pentu Lumo ja vielä tuttuun perheeseen. Nyt on noita pentuja tullut niin monelle tutulle, että alkaa itselläkin olla jo kova pentukuume. Ja pennuista puheen ollen Taigalle on suunnitelmissa kesälle 2017 toinen pentue.

Myös Taigan tyttövauva Martta (T. Tirrikka) kävi hoidossa huhtikuun lopussa. Äipällä ja lapsella oli niin rattoisaa muutaman päivän ajan paljon takaa-ajo leikkejä ja painimista. On ihanaa, että pääsee tutustumaan kasvattiin Martta on äidin tavoin oikein aktiivinen kaveri tosin ääntä siitä lähtee enemmän kun Taigasta, joka ei oikein ikinä hauku. Taigan poika Ruka asuu kaukana mutta en malta odottaa pojan näkemistä joskus. Siitäkin on kuvien ja kuulumisien perusteella kasvanut upea otus ja on hyvissä käsissä. En ole tainnut mainita mutta Rukaa voi seurata blogista http://lapsiluonnon.blogspot.fi/