Lappalaisjengi ja sairastelua!

Pitkäperjantaina suunnattiin Taigan kanssa junalla treffailemaan Nooraa ja lapinkoiratyttöjä Almaa ja Usvaa. Junamatka sujui Taigan osalta tavalliseen tapaan rauhallisesti ja paljon rapsutuksia saaden.
Noora oli meitä asemalla vastassa haettiin Alma ja Usva, jonka jälkeen suunnattiin kohti Kalalampea.

Koirat tulivat mallikkaasti toimeen. Taiga oli aluksi taas tosikko eikä lämmennyt Usvan leikkeihin mutta loppumatkasta nuorimmaiset rälläsivät keskenään melkoista vauhtia.  Kalalammella saatiin ihania kuvia koko poppoosta. Oli mukavaa pitkästä aikaa lenkkeillä niin että Taigallakin oli seuraa. Kiitos Nooralle vielä lenkkiseurasta!

hmmm.. otampa tässä nyt vähän tukea kaverista

Lauantaina aamulla ihmettelin, kun Taiga vaan makoili, maha oli ihan löysällä ja koira tosi apaattinen. Päivällä meni vain pahammaksi jalat kantoi huterasti, koira ei enää oikein jaksanut nousta ylös, ainoat osat mitkä liikkui oli häntä ja korvat. Tarpeiden mukana oli tullut vähän verta. Soitettiin päivystävälle eläinlääkärille, joka käski seurailla tilannetta, ja sanoi vähäisen määrän verta tarpeiden päällä olevan melko yleistä, jos koira on ollut jonkun aikaa ripulilla. Iltaan mennessä Taiga jaksoi jo kävellä ja vettä juotettiin koiralle melkein pakolla. Sunnutai aamuna Taigan olo oli parempaan päin, käytiin pikkuruisella lenkillä ja tarpeetkin näyttivät suht normaaleille. Luultavasti Taigassa mylläsi joku mahatauti tai perjantaisella lenkillä oli syönyt jotain epämääräistä, joka vei koirasta mehut totaalisesti.

Uunituore FI MVA!

Aamulla pakattiin autoon koira, tavarat ja runsaasti lisävaatteita, koska päivästä oli luvattu sateinen ja kehä oli merkitty ulkona olevaksi. Auton nokka osoitti Vekaranjärveä, jonne oli noin tunnin matka. Paikanpäälle saavuttuamme vähän jälkeen kymmenen aikoihin, ulkona ei näkynyt ainuttakaan lappalaista, sillä kehä olikin siirretty sisälle.
   Saimme odotella vuoroamme jonkun tovin. Taiga oli ilmoitettu ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan, ja yksilöarvostelusta pärähti erinomainen sekä tuomari siirsi meidät 11:sta avoimen luokan nartusta ensimmäisiksi SA:n kera. Olin ihan fiiliksissä jo tässä vaiheessa, jännitin aivan mahdottomasti ja varmaan heiluin kuin heinämies hihnan toisessa päässä.

 Taiga vaikutti koko ajan tosi vaisulta, ja yritti väistellä hallin maassa olevia ritilöitä. Parasnarttu kehään pääsyä oli odoteltava kauan ja olin aika varma, että meidät kätellään ulos heti alkuun. Eipä niin käynyt, sillä tuomari osoitti meille ensimmäistä paikkaa. Voi sitä riemun määrää, en ollut pysyä sukissani. Tiesin, että ihanan parhaan ystäväni lisäksi minulla oli vieressäni uunituore Suomen muotovalio. Lopuksi ROP oli hieno Tilkkuturkin Bumba ja Taiga VSP.  Eihän tätä voi uskoa todeksi, taisi tulla omistajalle pari tippaakin linssiin. Ihan mahtavaa! Annille suuri kiitos seurasta, avusta ja kuvaamisesta.

Arvostelu:  Keskikokoinen parkinruskea narttu, jolla hyvät mittasuhteet, erinomainen rakenne, tasapainoinen kehäkäytös, hyvä pää ja miellyttävä ilme, raajat kauniisti rungon kulmissa, turkki tänään kunnossa, vahvat käpälät, huippu esiintyjä!  AVO ERI1 SA PN1 VSP SERT ja FI MVA

Pennun tuoksua

Isälleni saapui eilen ehkä maailman valloittavin suomenajokoiran pentu nimeltään Wildwilly's Jippo tutuille Pate. Poika on yllättävän reipas tapaus eikä sen puuhia ja seikkailuja voi katsella hymyilemättä. Taigakin pääsi tänään tutustumaan uuteen tuttavuuteen. Neiti yritti kovasti saada toista leikkiin mukaan mutta pentu oli aluksi vähän kauhistuneen näköinen eikä ihme jos kyse on Taigasta.

Parin tunnin remuamisen jälkeen koirat olivat kuitenkin jo kuin paita ja peppu. Kyllä pennulle uni maistui kaiken temuamisen jälkeen.  Luulempa, ettei Taigalla ole kohta häntäkarvoja nimittäin niin uskaliaasti tuo pieni niitä jo nyki.  

 Patesta ja sen kehityksestä tulen päivittelemään kuvia tänne blogiin silloin tällöin.