Sivut

10. marraskuuta 2013

Uunituore FI MVA!

Aamulla pakattiin autoon koira, tavarat ja runsaasti lisävaatteita, koska päivästä oli luvattu sateinen ja kehä oli merkitty ulkona olevaksi. Auton nokka osoitti Vekaranjärveä, jonne oli noin tunnin matka. Paikanpäälle saavuttuamme vähän jälkeen kymmenen aikoihin, ulkona ei näkynyt ainuttakaan lappalaista, sillä kehä olikin siirretty sisälle.
   Saimme odotella vuoroamme jonkun tovin. Taiga oli ilmoitettu ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan, ja yksilöarvostelusta pärähti erinomainen sekä tuomari siirsi meidät 11:sta avoimen luokan nartusta ensimmäisiksi SA:n kera. Olin ihan fiiliksissä jo tässä vaiheessa, jännitin aivan mahdottomasti ja varmaan heiluin kuin heinämies hihnan toisessa päässä.
 Taiga vaikutti koko ajan tosi vaisulta, ja yritti väistellä hallin maassa olevia ritilöitä. Parasnarttu kehään pääsyä oli odoteltava kauan ja olin aika varma, että meidät kätellään ulos heti alkuun. Eipä niin käynyt, sillä tuomari osoitti meille ensimmäistä paikkaa. Voi sitä riemun määrää, en ollut pysyä sukissani. Tiesin, että ihanan parhaan ystäväni lisäksi minulla oli vieressäni uunituore Suomen muotovalio. Lopuksi ROP oli hieno Tilkkuturkin Bumba ja Taiga VSP.  Eihän tätä voi uskoa todeksi, taisi tulla omistajalle pari tippaakin linssiin. Ihan mahtavaa! Annille suuri kiitos seurasta, avusta ja kuvaamisesta.

Arvostelu:  Keskikokoinen parkinruskea narttu, jolla hyvät mittasuhteet, erinomainen rakenne, tasapainoinen kehäkäytös, hyvä pää ja miellyttävä ilme, raajat kauniisti rungon kulmissa, turkki tänään kunnossa, vahvat käpälät, huippu esiintyjä!  AVO ERI1 SA PN1 VSP SERT ja FI MVA

2 kommenttia:

  1. Siis niin superisti onnea uudelle muotovaliolle ja emännälle! :)) Kyllä oli niin nättiä katsottavaa kehän laidalta käsin, hieno Taiga ja hieno koirakko!! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos paljon! :) Oli kyllä ihan käsittämättömän makee fiilis. Taigaa ei ehkä niinkään touhu kiinnostanut, mutta päivän päätteeksi kotona pääsi vetämään kunnon mettärallia :D Mulla oli mielessä, että tulisin junnu uros kehän jälkeen koputteleen sun olkapäätä mutten hermoraunioltani saanut aikaiseksi xd

    VastaaPoista