25. helmikuuta 2017

Uusi vuosi, uudet kujeet

Näyttäisi, että viime kesänä on edellinen postaus julkaistu. Kiirettä on pitänyt, kuten aina. Koirakavereita ollaan tapailtu ja vietelty erittäin kiireinen ja arkinen syksy ja talvi. Viimeiset kouluponnistelut stressaa ruudun takana olevaa, pari viikkoa vielä ponnistelua jäljellä. Kevättä odotellessa. Myös elämänmuutokset ovat häirinneet blogin ylläpitämistä. Nyt viikon loma tekee terää ja suunnitelmissa on jonkin verran koiramaista puuhaa.
Mutta mikä tärkeintä Taigalle kuuluu hyvää ja muutamia suunnitelmia sekä tavoitteita on rouvan suhteen tälle vuodelle. Koiraperheeseen odottelemme myös uutta jäsentä.. siitä lisää myöhemmin.

Eilen aurinko paistoi ja Taigalla vauhtia piisasi. Torstain ja perjantain aikana lunta satoi ainakin parikymmentä senttiä. Pitkästä aikaa rouvasta mainioita otoksia vauhdin ja leikin huumassa. 

1 kommentti: